torstai 8. kesäkuuta 2017

Kuulumisia viimeviikoilta

Voi luoja, mä oon nyt lähemmäs  20 kertaa käynyt viemässä ton vanhemman lapsen takas sänkyyn päiväunille ja loppua ei näy. Onni nukkuu taas aina just sen ajan ku Eino laittaa hanttiin tossa nukkumisessa, eli mulla ei oo enää yhtään hengähdyshetkeä päivällä. Sama jatkuu illalla ja aamulla molemmat on jo kukonlaulun aikaan hereillä. Tekeekö toi valoisuus mun elämästä oikeesti vaikeaa? 

Meillä on ollut nyt muutenkin tosi paljon ohjelmaa ja koko ajan ollaan menossa johonkin suuntaan. Muutama viikko takaperin käytiin Helsingissä ja vietettiin siellä kaks päivää. Kotiutumisen jälkeisenä päivänä olikin sit jo mun siskon valmistujaiset ja seuraava viikko oli myös ihan täyteenbuukattu työhaastatteluita yms. Viime viikonloppu vietettiin Loimaalla Ollin serkun ylppäreissä ja siitä mentiin vielä  mökille saunomaan. 



Tän viikon mä oon jotenkin onnistunu kans täyttämään kaikella puuhailulla. Ollaan nähty paljon kavereita ja käyty kaupungilla kuin myös Kupittaalla puistoilemassa. Tänään me voitais olla hieman rauhallisemmin ja käydä vaan hakemassa kirpparilta tavarat pois myynnistä. Viikonloppuna taas olis juhlat tiedossa, kun mun toinen pikkusiskoni pääsee ripiltä. Siitä me lähdetäänkin sitten Ollin kanssa rentoutumaan risteilylle ihan kahdestaan ja voi miten tarpeeseen se tuleekaan!



Mä en tiedä johtuuko tää mun edestakas poukkoilu siitä, että oon tajunnut mun äitiysloman vetelevän ihan viimeisiään ja alle kuukauden päästä mä olenkin jo töissä. Oon kyllä niin tyytyväinen, että Olli jää lasten kanssa pariksi kuukaudeksi kotiin ja heitä ei tarvitse laittaa mihinkään hoitoon. 


Mä en voi uskoa että mä sain tän postauksen valmiiksi ennen kun Onni heräs ja kävin jopa suihkussa tässä välissä!


<3: Jassu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jos sitä kerran kuussa.

Voi miten tää työnteko vie mun kaikki mehut. Sitkun on vapaata, niin haluaa vaan nauttia perheen ja ystävien seurasta. Mulla alkaa ensiviiko...